Näin aloitat laatikkoviljelyn eli perustat ja hoidat lavatarhaa

Olipa mukava aloittaa viikko viereiseltä taimistolta ja tutustua sen tarjontaan perheen kanssa. Kotipaikkaani lähellä oleva Frosteruksen puutarha oli täynnä upeita ja hyväkuntoisia ruokakasvien taimia. Mukaan tarttui pitkä lista hyötykasveja, joiden kasvattaminen lasitetulla terassilla voi alkaa jo nyt.

Olenkin kirjoittanut aiemmin kasvien istutuksesta lasitetulle terassille. Olen tehnyt myös suunnitelman siitä, mitä kasveja istutan viljelylaatikoihin. Viljelylaatikoita kutsutaan muuten monesti myös istutus- tai kasvatuslaatikoiksi. Omani olen hankkinut vuosi sitten K-raudasta noin parillakymmenellä eurolla. Nämä laatikot sopivat lasitetun terassin lisäksi loistavasti myös parvekkeelle. Yöviileyden vuoksi en kuitenkaan tohtinut istuttaa kaikkia hankkimaani taimia ennen viikonloppua.

Viljelylaatikon pohja on helppo tehdä itse

Porasin viljelylaatikoiden pohjaan reiät, jotta kasvualusta hengittää varmasti. Pohjalle laitan katekangasta. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa laatikoiden pohjalle ruukkusoraa, jolla kasvualusta saataisiin hengittäväksi. On tärkeää muistaa, että liika kosteus vaurioittaa kasvia.

taimia-kasvihuoneessa
Kasvien taimia Frosteruksen puutarhan kasvihuoneessa. Eivätkö olekin upeita?

Älä unohda kasvien mullanvaihtoa

Viime kaudella viljelylaatikoissamme oli ruokakasveja hyvällä menestyksellä, ja perheemme sai kasveista satoa pitkin kesää ja alkusyksyä. Nyt oli aika vaihtaa vanhat mullat uusiin. Korvasin aikaisemmat kasvusäkit GreenCaren uudella luomuruokamullalla. Minun olisi tehnyt mieli lannoittaa multa saman tien, mutta tuore multa sisältää ravinteet ensimmäiseksi kuukaudeksi. Kuukauden kasvun jälkeen mullan ja kasvien sekaan on hyvä laittaa ohjeen mukaisesti lisäravintoa, jolla voimistetaan kasvua.

Nuori apuri istuttamassa kasvin taimea istutuslaatikkoon.
Nuori apuri istuttamassa kasvin taimea istutuslaatikkoon.

Muista kumppanuuskasvit eli kasvit, jotka sopivat hyvin yhteen

Mullanvaihdon jälkeen oli aika miettiä, miten kasvit sijoitetaan terassille. Sijoittelussa on tärkeää miettiä, mitkä kasvit tulevat toimeen naapureina eli kumppanuuskasveina samassa kasvulaatikossa ja vahvistavat toistensa kasvua. Vastaavasti on tärkeää tietää, mitkä kasvit ovat riitaisia, eli eivät sovi samaan laatikkoon.

Päätin tällä kerralla istuttaa kaksi laatikkoa yhdessä lasten kanssa. Toiseen laitoin vierekkäin ruohosipulin ja maissin taimia. Ruohosipuli on helppohoitoinen ja hyväsatoinen, joten uskalsin laittaa useamman taimen samaan laatikkoon kahden maissin taimen kanssa. Maissin taimia on hyvä olla useampi, koska Suomen oloissa maissi ei ole kaikkein satoisimpia kasveja.

Tomaatintaimien valinta, istutus ja hoito

Frosteruksen taimistolla oli hyvä valikoima tomaatintaimia. Valitsimme taimistolta mukaan useampia taimia: perinteisiä, aikaisen lajikkeen eli Tanskan viennin tomaatintaimia sekä muutaman tämän kauden uutuuden eli Delisher-tomaatintaimen. Delisher on helppo kypsyttää ihan kypsäksi asti, koska tomaatti ei halkea.

Istutin kaikki tomaatintaimet hieman riskillä samaan laatikkoon, ja virittelin jo valmiiksi vanhan kastelujärjestelmän. Järjestelmä ei ole vielä käytössä, mutta kun saan istutettua muut taimet paikoilleen, viritän sen toimintaan.

Terassin istutuslaatikossa tomaatintaimia, ruohosipulia ja maissia.
Terassin istutuslaatikossa tomaatintaimia, ruohosipulia ja maissia.

Kastelujärjestelmän avulla uskallan olla viikonlopun poissa taimitarhan luota. Kastelujärjestelmän veteen on myös helppo lisätä kastelulannoitetta, jonka avulla varmistetaan oikea kasvu ja makoisa sato. Nyt seuraamme sadon etenemistä koko perheen kanssa ja istutamme lisää taimia terassille.

Vinkkilista

  • Juuri nyt on oikea aika istuttaa kauden ensimmäisiä taimia lasitetulle terassille tai parvekkeelle.
  • Viljelylaatikot eli istutus- tai kasvatuslaatikot toimivat hienosti kasvien kasvatusalustoina.
  • Viljelylaatikot saadaan hengittäviksi, kun pohjaan porataan reikiä tai laitetaan laatikon pohjalle ruukkusoraa.
  • Jos käytät edellisvuoden laatikoita, vaihda vanha multa uuteen.
  • Selvitä, mitkä kasvit toimivat vierekkäin kumppanuuskasveina, ja mitä ei voi laittaa samaan laatikkoon.

Jussin käyttämät tuotteet:

Luomuruokamulta

Luomuruokamulta

Vegaaninen erikoismulta luonnonmukaiseen kasvattamiseen. Kasvattaa maukkaat yrtit ja vihanekset sekä kasvihuoneessa, puutarhassa että parvekkeella. Sisältää luonnon…