Tuoksuvat ryhmäruusut

Etsi puutarhastasi suojaisa, ilmava ja aurinkoinen paikka, johon kaivat 50 cm syvän, rajatun istutusalueen. Multaa alue koholleen kuohkealla puutarhamullalla ja lisää sekaan Puutarhan Kevät -lannoitetta. Kastele ryhmäruusujen juurakot hyvin ja istuta siten, että taimen tyvellä oleva jalostuskohta uppoaa 10 cm multaan.

Ravitse ruusuja kesän aikana Puutarhan Kesä -kastelulannoitteella runsaan kukinnan saavuttamiseksi. Poista kukkineet oksanhaarat leikkaamalla muutaman lehtiparin yläpuolelta. Näin kukinta jatkuu pitkälle kesään. Anna ruusuille elokuu lopussa Puutarhan Syksyä, joka valmistelee ja vahvistaa ruusut kestämään tulevan talven.

Tuoksuvat ja kukkivat ruusut erottuvat pihallasi kauniisti isoina, puutarhakivin katettuina ryhminä. Valitse kukintaansa uusivia lajikkeita, jotta ryhmä pysyy näyttävänä pitkälle syksyyn asti. Kerätessäsi ruusuja maljakkoon, sitoessasi kransseja tai tislatessasi niistä vaikka tuoksuöljyä, on elämäsi kuin ruusuilla tanssimista!

...jatkuu

Ruusuja on vaikka kuinka, mutta taimityypiltään kuitenkin vain kahdenlaisia. Toiset ovat omajuurisia pensasruusuja. Ryhmäruusuiksi kutsutaan puolestaan niitä ruusulajikkeita, joissa kauniisti kukkiva jalo-osa on vartettu ruusun perusrunkoon. Tällaisia ovat suurikukalliset jaloruusut, tertturuusut, maanpeiteruusut ja myös köynnösruusut.

Paikan ja mullan valinta

Ruusuille etsitään puutarhasta valoisa ja syvämultainen paikka, jolta poistetaan rikkakasvit ja parannetaan kasvualusta ravinteikkaaksi. Mullan voi uusia kokonaan Kalkitulla ja Lannoitetulla Puutarhamullalla tai parantaa hiekalla ja Kasvuturpeella.

Syvämultainen tarkoittaa vähintään 50 cm syvyistä kuohkeaa kasvualustaa, jossa ruusut viihtyvät hyvin. Sen voi toteuttaa kaivamalla alaspäin, kunhan kaivannon alle jää vielä reilusti tontin pohjamaata, eikä päädytä esimerkiksi maanalaisen kallion päälle. Helppo keino on rakentaa 50 cm korkea kohopenkki vaikkapa muurikivillä, ja paras keino on yhdistellä näitä molempia tekniikoita: kaivaa maata pois 25 cm, asentaa samankorkuinen reunarakenne ja lisätä multa. Multaan voi sekoittaa Puutarhan Kevät -lannoitetta, tästä ruusut saavat lisää kasvuvoimaa kesän aikana.

Valoisan ja syvämultaisen istutuspaikan lisäksi ruusut viihtyvät ilmavassa ja suojaisassa paikassa. Myös pohjamaan kosteus on hyväksi, kunhan ei ole liian märkää. Näin ollen unohda tuuliset tontinkulmaukset, rakennusten vierustat ja isojen kasvien ja pensasryhmien alustat. Optimaalisinta olisi toteuttaa ruusuryhmä omanaan lähelle suojaisaa oleskelua, josta pääsee kesän aikana myös helposti nauttimaan ihastuttavista ruusuistaan. Jos tällaiseen ei ole mahdollisuutta, ryhmäruusut viihtyvät myös monivuotisten kukkivien perennojen kanssa samalla alueella, kunhan niille annetaan riittävän iso tila perennakasvustojen lomasta.

Taimien valinta ja istuttaminen

Valitse ruusuryhmääsi hallittu määrä lajikkeita, ja useampia yksilöitä samaa lajiketta. Näin lopputulos pysyy tyylikkäänä ja näyttävänä. Lajikevalinnassa kannattaa huomioida ruusujen kasvukorkeudet, jolla saa aikaan syvyysvaikutelmia ryhmään. Tämän saa toteutettua hyvin, kun valitsee vaikkapa yhden jaloruusun, yhden tertturuusun ja yhden maanpeiteruusun. Värimaailma kannattaa valita yhden värin eri sävyistä, oma lempiväri on tähän varmasti paras lähtökohta.

Aloita istuttaminen ryhmittelemällä hyvin kastellut taimet alueelle ja kaivamalla ne syvälle uuteen multaan. Ryhmäruusuja istutettaessa tärkeää on, että jalostuskohta uppoaa 10 cm multapinnan alle. Liian pintaan istutetut ruusut juurtuvat huonommin ja kestävät heikommin talven rasituksia. Jalostuskohdan tunnistaa siitä, että ruusun juurakko on sävyltään ruskea ja jaloversot ovat vihreitä. Näiden välissä taimen tyvellä on selkeä kohta, johon jaloverso on vartettu. Joissakin taimissa se näyttää selkeältä muhkuralta, joissain taas huomaa vain oksien värin vaihtuvan ruskeasta vihreään.

Kun taimet on istutettu, tiivistä multa-alue kunnolla ja lisää tarvittaessa multaa, siten että se jää selkeästi koholleen. Kastele istutus huolellisesti läpimäräksi.

Kastelu ja ravitseminen

Uutta ruusuistutusta kastellaan säännöllisesti ja kesän aikana sitä ravitaan Puutarhan Kesä -kastelulannoitteella. Näillä toimilla ruusut juurtuvat hyvin ja kasvavat vahvaa, rehevää kasvua sekä kukkivat kauniisti koko kesän. Ruusujen hoitoon kuuluu myös olennaisesti kukkineiden oksanhaarojen poisto. Puutarhasaksilla leikataan muutaman lehtiparin yläpuolelta koko kukkinut haara pois. Jäljelle jäävistä lehtihangoista ruusu haarautuu ja kasvattaa uusia kukkavarsia. Vaikkakin ruusujen kukinta jatkuu pitkälle syksyyn, annetaan niille elokuun lopulla Puutarhan Syksy -lannoite, joka vahvistaa ruusuja ja valmistelee ne näin kestämään tulevan talven koitokset.

Ruusuryhmän syyshuolto

Ruusuistutuksen voi myöhemmin syksyllä peitellä ilmavasti havuilla tai pakkaspeitteellä, mutta vasta kun syyssateet vaihtuvat pikkupakkasiin. Syksyllä ruusuja ei leikata, vaan vasta keväällä kun talven tuhot on näkyvillä ja maa on sulanut. Silloin ruusut leikataan muutaman silmun yläpuolelta ja heikot oksat poistetaan kokonaan.

Tuotteita jotka voisivat kiinnostaa sinua