Uudella pientaloalueella on paljon taloja, joista jokainen on perheensä unelma. Valmiiseen talopakettiin saattaa kuulua myös kaikenlaista, mikä ei sovikaan tontille.
Sara ja Mikko Parikan piha on Kotoisa MTV3 ensimmäisen jakson projekti keväällä 2021. – Asukkaat valitsivat ihanan talon, johon heillä oli paljon toiveita. Terassikin oli valmiina suunnitelmassa, sanoo Helga.
Moni käytännön syy ohjaa talon sijoittamista tontille, että joskus puutarhaan liittyvä pulma näkyy vasta kun talo seisoo valmiina. Helga esimerkiksi purki terassilta laskeutuneet liian suuret portaat, korvasi ne sirommilla ja sijoitti reunalle istutuslaatikoita. Laatikoilla reunustettu terassi tuo pihaan vehreyttä ja muodostaa luontevan aidan terassin reunalle.

Helgan parhaat vinkit uudistalon pihalle
Uudiskohteissa pihan toteutus aloitetaan yleensä pintamaan kuorinnalla. Taloa rakentaessa ei kannata levittää jätemaata tontin ”täytteeksi”, koska se sisältää paljon epäpuhtauksia ja rikkaruohoja.
Uusi piha tarvitsee uutta multaa kasveille ja pensaille 30-50cm. Kantavia kerroksia kuten mursketta tai kivituhkaa tarvitaan noin 50cm, esimerkiksi laatoitusten ja terassien alle.
Mikäli tontilla on paljon kiviä, niitä pyritään toivomusten mukaan sisällyttämään pihasuunnitelmaan, jolloin osa materiaalista voi olla ilmaista! kertoo Helga.
Parikoiden terassin reunalla on tuijia ja syreeneitä

Terassin reunan laatikoissa on kauniita tuijia ja syreenejä. Tuijat ovat ikivihreä ja ympärivuotinen näköeste naapuruston suuntaan. Tuija on happaman maan kasvi, eikä sen kasvualustaa kalkita koskaan. Siksi Sara ja Mikko Parikan pihalla tuijat on istutettu erikoiskasvualustaan eli GreenCare Tuijamultaan. Se on sopivan hapan kasvualusta ja parantaa tuijien hyvinvointia esimerkiksi kosteutta säilyttävillä kastelukiteillä. Tuijat lannoitetaan vuosittain Tuijalannoksella, joka pitää mullan sopivan happamana ja vahvistaa tuijien syvänvihreää väriä.
Laatikoissa on myös rungollisia syreenejä ja muutamassa vuodessa syreenit tuovat ihanaa kukkaloistoa terassin alkukesään. Syreenit saavat heti keväällä hyvän sysäyksen kasvuun kevätlannoitteella. Puutarhan Kevät on Suomen suosituin lannoite.
Laatikot on eristetty, jotta kasvit pärjäävät talven yli. Kun istutuspenkki halutaan nostaa ylös maan pinnalta, eristys onnistuu sokkelimuovilla ja styroksilla.
GreenCaren asiantuntija Jussi Petäjä suosittele tuija-aidakkeen ensimmäistä lannoitusta heti istutuksen yhteydessä.
– Tuijalannoksella kasvu pääsee hyvin vauhtiin. 1 kg purkki on todella riittoisa. Sekoita kuoppaan kolmannes purkista ja 6 viikon päästä toinen kolmannes, sanoo Jussi.
– Parikan pihalle istutettiin tummia timanttituijia ja lannoite auttaa säilyttämään tuijien värin syvän vihreänä ympäri vuoden, kertoo Jussi.
Sara ja Mikko Parikan perhepiha – kolme kasvavaa lasta
Uudiskohteita saa lähteä suunnittelemaan tyhjältä paperilta perheen toivomusten mukaan. Parikoilla on kolme kasvavaa lasta, joille toivottiin leikkipaikkaa, joka kuitenkin sopisi talon henkeen ja muokkautuisi moneen käyttöön.

– Hiekkalaatikon pitää olla luova kuten lapsetkin ovat, sanoo Helga. Parikoiden pihalla hiekkalaatikko on etupihalla talon ja autokatoksen välissä. Hiekkalaatikko on upotettu murskepohjalle liimattuun tekonurmikkoon, jossa on kauniin pyöreitä laattoja leikkijöiden iloksi. – Hiekka on helppo lakaista tekonurmikolta takaisin omaan paikkaansa, sanoo Helga.
Parikoiden lapsilla on oma yrttimaa ja kepparirata

Parikoiden pihassa lapsille on myös viljelylaatikko, johon on istutettu yrttejä. – Kun lapset voivat itse hakea yrtit ruokapöytään, niin he oppivat samalla syömään niitä, kertoo Helga. – Samalla lapset oppivat puutarhanhoidon perusjuttuja. Ajatuksena onkin, että tulevina vuosina lapset voivat itse kylvää ja istuttaa omia suosikkisyötäviään.
Parikoilla on myös ahkera keppariharrastaja. Etupihan aidan viereen on tehty hieno harjoittelurata. Agilityesteiltä näyttävä rata kaartuu kunnollisen kokoisen leikkimökin taakse. Alue taipuu myös tulevaisuudessa uusien harrastusten mukaan.
Perheen yhteinen grillauspaikka on katseelta piilossa
Kauniille terassille talon keskikohdalle mahtuu hyvä joukko ystäviä ja talon takapäässä on myös grillauspaikka. Grilli on sijoitettu talo sivulle omalle kiveykselle, jotta grilli ei ole koko ajan näkyvissä sisälle eikä vie turhaa tilaa terassilta. Sen yhteyteen on istutettu yrttejä näppärään korkeaan ruukkuun. Tuoreet yrtit ovat kätevästi saatavilla grilliruuan lisukkeiksi.

Yrtit ovat alkuperäisessä ympäristössään usein vaatimattomia piennarkasveja. Parikoiden grillin luona yrtit on istutettu korkeaan ruukkuun. Ruukussa on yrteille kehitettyä Yrttimultaa. Se on puhtaan luonnonmukaista multaa, jossa on tärkeä ripaus hyödyllisiä mikrobeja. Multa sisältää luonnon parhaita Grobiootti-hyötymikrobeja, jotka suojaavat taimien herkkiä juuria. Tarkoin valitut mikrobit lisäävät kuivuudenkestävyyttä ja antavat tutkitusti jopa 25% paremman sadon.
Jotta yrtit jaksaisivat puskea vihreää syötävää koko kesän, yrttejä lannoitetaan makua voimistavalla GreenCaren Yrttilannoksella muutaman kerran kesän aikana.
Grillin taakse pihan aurinkoisimpaan päähän on istutettu marjapensaita maahan sekä mansikoita ja raparperia viljelylaatikkoon. Vihanneksia on kätevää lannoittaa kesän aikana kastelulannoitteella, joka sopii sekä syötäville että kukkiville puutarhan kasveille.
Kaksi päällekkäin aseteltua laatikkoa kohottaa mansikat syöntikorkeudelle, eikä kasveja hoitaessa tarvitse kumarrella. Rikkaruohoista pääsee nopeasti eroon rajatussa viljelylaatikossa.
Pihan ympärille kasvaa aidake

Pihaa ympäröi tuuheaksi kasvava aidake, jonka juuret on katettu luonnollisen värisellä Puunkuorikatteella. Tarpeeksi paksu kerros, joka on vähintään 7cm paksu, tukahduttaa rikkaruohot ja pidättää kosteutta maassa kesän lämpiminä päivinä.
Parikoiden piha ei ole valtava, mutta hyvällä sommittelulla sinne on luotu helppohoitoinen ja vihreä tunnelma. Taitavasti sommitellussa pihassa on tilaa ja harrastusmahdollisuuksia kaikille perheenjäselle.
Katso Kotoisan jaksot ilmaiseksi MTV3-palvelussa!