Ei aina lapset ensin – vaikka pihalla onkin lapsia

Merenläheisessä puutarhassa Helsingin Jollaksessa kallio nousee kauniisti lähelle pintaa. Pintamaata on vähänlaisesti siellä missä nurmikon, vadelmien ja yrttien pitäisi kasvaa.

Merenläheisessä puutarhassa Helsingin Jollaksessa kallio nousee kauniisti lähelle pintaa. Pintamaata on vähänlaisesti siellä missä nurmikon, vadelmien ja yrttien pitäisi kasvaa.

Helga-ja-GreenCaren-Jussi-työssä-Jollas-Kotoisa-MTV3

Puutarhamultaa nurmikon alle ja Luomuruokamultaa viljelyyn

Riittävä multakerros antaa nurmikon  juurille tilaa kasvaa ja vahvistua, silloin raapaisut ja pelaamisen jäljet kasvavat nopeasti umpeen. – Nurmikko tarvitsee vähintään 15-20 cm hyvää multaa, ja GreenCaren multaa tuotiin tälle pihalle reilusti, kertoo MTV3 Kotoisa-ohjelmaan puutarhoja suunnitteleva Helga Andersson.

Puutarhamulta

Puutarhamulta

Korkealaatuinen ja kestävä multa kaikille puutarhan kasveille.

Perheelle on tärkeää, että pihalla voi kasvattaa hyötykasveja, kuten marjapensaita, vadelmia ja. Helga ei halunnut tälle pihalle perinteisiä puisia viljelylaatikoita, vaan hän toi pihalle järeitä pyöreitä kaivonrenkaita, jotka maalattiin mustiksi. Niihin saatiin jopa 40 cm syvä kasvualusta GreenCaren Luomuruokamullalla. Musta pinta siistii renkaat ja ne istuvat pihapiiriin ja talon värimaailmaan mainiosti. Siististi rajautuvia viljelyalueita ei tarvitse juuri kitkeä ja kesän mittaan kasveille lisätään ravinteita GreenCare Luomuravinteella.

Luomuruokamulta

Luomuruokamulta

Vegaaninen erikoismulta luonnonmukaiseen kasvattamiseen. Kasvattaa maukkaat yrtit ja vihanekset sekä kasvihuoneessa, puutarhassa että parvekkeella. Sisältää luonnon…

JussijaHelga-luomuruokamultaalevittamassa
Luomuravinne Syötäville kasveille

Luomuravinne Syötäville kasveille

Kotimainen, kasviperäinen Luomuravinne sopii kaikille kasviksille. Pienet rakeet vaikuttavat nopeasti ja antavat kasviksille lisää makua ja runsaan sadon.

Kaivonrenkaissa-viljelya-Kotoisa-MTV3-Jollas
Hyötykasvit ja pensaat istutettiin talon tyyliin maalattuihin kaivonrenkaisiin. Renkaiden väliin tuli luonnollisen väristä GreenCaren kuorikatetta.

Puunkuorikate antaa pihalla luonnollisen vaikutelman

Puunkuorikate luonnolliseen viimeistelyyn

Puunkuorikate luonnolliseen viimeistelyyn

Puhdas männystä valmistettu puunkuorikate auttaa puutarhanhoitoa estämällä rikkakasvien kasvua ja veden haihtumista. Puhdas, murskattu männynkuori viimeistelee…

Piha oli heinittynyt vuosien varrella ja sinne oli kasvanut paljon puita ja pensaita. Komealatvainen vaahtera säilytettiin, koska se antaa mainion näkösuojan tontin nurkalle ja mongolianvaahteran syysvärit kaunistavat pihaa syksyisin. Helga ehdottaa käyttämään arboristin palveluja, kun omalta pihalta karsitaan puita. Arboristi on puuasiantuntija, joka näkee puun kunnon ja osaa valita poistettavat puut tulevaisuutta ennakoiden.

Perhe ei halua erikseen kesämökkiä, joten Helga toi pihalle sopivasti myös vaihtelua ja  ”mökkifiilistä” kuntalla, joka jäljittelee varpuista metsää. Pihalta löydetyillä luonnonkivillä rakennettiin muuri ja ylimääräiset kivet sijoitettiin sopiviin paikkoihin tuomaan pihalle luonnetta.

Siirtonurmi on nopea ratkaisu

Isolle pihalle mahtuu myös siirtonurmea, joka on nopea nurmikkoratkaisu. Rullat juurtuvat kahdessa viikossa keväällä ja kesällä ja sitten nurmikko on nopeasti valmis käyttöön. Keväällä ja kesällä siirtonurmea saa kastella todella reilusti, jotta se juurtuu tukevasti alla olevaan nurmikon kasvualustaan.

Siirtonurmi-kasvaa-nopeasti-kiinni-puutarhamultaan-Kotoisa-MTV3
Siirtourmikon alle riittää 15-20 cm hyvä Puutarhamultakerros. Nurmikko juurtuu nopeasti runsaalla kastelulla.

Syksyinen siirtonurmi pysyy helpommin kosteana, mutta se painaa asennusvaiheessa jopa 3 kertaa enemmän. Syksyllä laitetut nurmikot ovatkin pelikunnossa vasta seuraavana keväänä. Nurmikko on helppo hoidettava, kun sen seuraksi hankkii robottileikkurin, joka pöristelee vaivatta sille rajatulla alueella. Perhe vain kastelee tarpeen mukaan ja lannoittaa nurmikon muutaman kerran kesässä.

Helga-ja-GreenCaren-Jussi-työssä-Jollas-Kotoisa-MTV3

GreenCaren Jussi Petäjä oli Helga Anderssonin apuna rakentamassa hyötykasveille luomukasvupaikkaa. Kaivonrenkaisiin kaadettiin Luomuruokamultaa, jonka mukana kasvit saavat hyödyllisiä luonnollisia mikrobeja eli grobiootteja kasvun tueksi.

Lapsiperhe halusi pihalleen enemmän selkeää terassipintaa, jotta kaikki ei olisi koko ajan päällekkäin pienellä alueella. Terassi toteutettiin kauniin harmaalla lankkupinnalla. Terassin reuna muotoutuu kauniisti pihan luonnollisten rajojen mukaan ja sinne syntyy kuin itsestään myös lapsille kalustettu alue. Aikuisilla on lähellä oleva oma avoimen taivaan alla oleva kolkkansa.

Kotoisa-jakso-10-s4-koko-piha-Jollas

Terassia reunustaa perennapenkki, jossa kasvaa muun muassa hanhikkia sekä maksa- ja ajuruohoja. Penkit on peitelty luonnollisella GreenCaren kuorikatteella. Hakekerros torjuu rikkaruohoja, jotta ne eivät pääsisi riehaantumaan kasvuun kerroksen lävitse.  Luonnollisesti hajoavaa haketta lisätään pinnalle vuosittain.

Koristekate on lohkottu kuusipuusta, joka ei maadu yhtä helposti. Luonnonväreistä värinsä saava koristekate tuo pihalle enemmän viimeistelyn pinnan ja värielementin, jota vasten perennat ja niiden kukinnot korostuvat kauniisti.

Puutarhakate Mullanmusta

Puutarhakate Mullanmusta

Puhdasta, luonnollista ja tasakokoista kuusihaketta kuusen sydänpuusta puutarhan viimeistelyyn.

Helgan suunnittelemalle upealle terassille mahtui myös pihahuone, joka on monen unelma. Pihahuoneeseen on vedetty sähköt, joten tunnelmavalaistus on hämyisenä iltana kauniin kodikas. Lasikaton alle mahtuu myös jatkettava pöytä, jonka ympärille mahtuu viihtymään jopa 10 ystävää. Tunnelmavalot ja lähellä oleva poreamme viimeistelevät kauniin pihan.