Pihapiiriä kuntoon!

 

Tervehdys!

Pääsin ehostamaan puutarhaa Kirkkonummelle. Pihapiiri oli monimuotoinen, pihasta löytyi paljon erilaisia pensaita, istutuksia ja rakennuksia. Piha oli päässyt paikoitellen kiireisen lapsiperhearjen keskellä villiintymään. Nurmelle oli muodostunut sammalta, istutuksien yhteyteen nurmea ja rikkakasvustoa sekä piha-alueella yleisesti tapahtunut vanhenemista.

Alkutilanne kukkapenkissä

Keväisin on tärkeätä huomioida pihapiirin nurmi, kasvit ja pensaat sekä toki tarkastaa rakennuksien kunto. Muutama vuosi hoitamattomana näkyy valitettavasti pihan kunnossa ja on iso työ hoitajalleen saattaa piha taas uuteen kukoistukseen. Keväällä nurmen haravointi, kalkitseminen ja lannoittaminen sekä tarvittaessa sammaleen hävittäminen edistää nurmen kestoa ja visuaalisuutta. Kukkapenkeissä siistiminen, kasvien leikkaaminen ja puiden ja pensaiden keväthuolto – leikkaus ja lannoitus, näkyy kesällä upeana väriloistona ja parempana satona.

Tällä kertaa keskityin havu -ja rodopenkkiin talon seinustalla. Kukkapenkkiä kiersi hieno kivirykelmä, mikä on hoitamattomana valitettavan herkkä villiintymään nurmesta ja rikkakasveista. Suosittelen, säännöllisesti käyttämään hetkisen aikaa kukkapenkin luona, varmistaen että nurmi ja rikkakasvit eivät pääse ”leiriytymään” kasvien ja kivi-istutuksien ympärille. Aivan kivijalan-sokkelin viereen ei suositella laitettavaksi kasveja, sokkelin viereen pitäisi jättää ns. sokkelin vierustäyttö, johon suositellaan 6-16mm sepeliä tai vastaavaa. Tämän vierustäytön leveys vaihtelee, mutta suositeltava leveys on noin 40cm.

Kukkapenkissä olevien tuijien ja alppiruusujen juurilta otettiin rikkakasvit, lehdet sekä muut ylimääräiset pois, lisäksi kivien välistä ja vieruksilta kitkettiin nurmi ja rikkakasvit pois.

Kitkemisen jälkeen kasvit saivat juurilleen uutta havu -ja rodomultaa sekä hieman havu -ja rodolannoitetta. Puun juuristot saivat mullan jälkeen suojakseen ja maakosteuden edistämiseen koristekatetta. Koristekatetta peitti osittain myös kivikaistaletta tuoden kontrastia kiven ja pensaiden yhdistelmään.

Siistitty kukkapenkki ja suklaanruskea koristekate

Kukkapenkin tervehtyi pienellä tekemisellä, silmiin tarttui siistimistoimien jälkeen siisti ulkoasu ja mikä parasta, epäilemättä kasvitkin viihtyvät jatkossa paremmin.

Puutarhaterkuin,
Jussi