Aurinkoinen kevätpäivä puutarhassa!

Tervehdys!

Aurinko ja kevätlämpö on hellinyt meitä tänään. Elämme vuodenaikaa, jolloin muutamassa päivässä luonnossa tapahtuu paljon edistymistä. Kevään koittaessa luonnon vihreys lisääntyy huimaa vauhtia, ensimmäisen nurmikonleikkuun aika on kohta jo ovella. Pihan lannoitus ensimmäistä kertaa kesäkaudella on ajankohtaista.

Itse puuhastelin tänään pihalla huolehtien marjapensaiden ja perennapenkin hoidosta, unohtamatta alapihan nurmen lannoitusta, joka viime kerralla jäi epähuomiossa tekemättä. Tiedättekö muuten miten usein ammattilaiset kuten golf-kentät lannoittavat nurmikenttiä? Golf-kenttien nurmet pysyvät upean vihreänhohtoisena tiiviinä kestävä nurmena säännöllisen nurmenleikkauksen ja lannoittamisen johdosta, jota tehdään noin 4-6 kertaa kaudessa. Suosittelenkin lannoittamaan omaa pihanurmea kestävyyden ja hyvävointisuuden takia, suositeltava määrä pihanurmelle lannoitetta on vähintään kaksi kertaa kaudessa. Suosittelen nyt keväällä hankkimaan sellainen määrän lannoitetta, että se riittää uusintalannoitukseen kesäkuussa.

Perennapenkki pääsi tänään rikkakasveistaan, se sai lisää lannoitettua multaa ja sopivan kerroksen suklaanruskeaa koristekatetta. Koristekate tekee perennapenkistä näyttävän ja pitää rikkakasveja loitolla sekä maanainesta kosteana kuorikkeen alapuolella. Suosittelen perennoille kevyttä katekerrosta, etenkin pienille perennakasveille katekerros ei saa olla suuri. Ennen kuorikkeen laittoa perennat saivat GreenCare Ympäristön Ystävä lannoitetta. Lannoitteen selkeät annosteluohjeet löytyvät lannoitesäkin kyljestä. Ympäristön Ystävä lannoitetta on mukava käyttää sen rakeisen koostumuksen ja hajuvapauden takia, säkki on lähes hajuton eikä sisällä eläinperäisiä ainesosia. Lannoitteessa hyödynnetään 80 prosenttisesti kiertotaloutta.

Ostoskierros rauta -ja puutarhakaupoissa avarsi tänään entisestään puutarhaharrastajien ja oman kokemuksen mukaista tietoa: nurmella on tällä hetkellä sammalta. Viime kesä ja syksy olivat sateisia, jolloin kosteuden ja lämpöisten ilmojen vuoksi sammal jatkoi kasvuaan pitkälle alkutalveen. Nyt keväällä sammal on nurmella näkyvissä. Suosittelen kamppailemaan ajoissa sammalta vastaan, hoitamaton sammal nurmella tekee nopeasti tuhoa ja saa pahimmillaan vietyä kokonaisia kasvutiloja nurmelta.

Marjapensaat saivat lannoitetta – GreenCare Ympäristön Ystävä

Viikonlopputerkuin,
Jussi