Esikasvata uudet perunat juhannuspöytään

Perunan esikasvattaminen aikaistaa ensimmäistä sadonkorjuuta parilla viikolla. Laita huhtikuun alussa kiinteämaltoista perunalajiketta Grobiootti Taimimultaan ja saat nautiskella juhannuksena itse kasvatetuista varhaisperunoista. Lajikkeista Siikli ja Ariel ovat herkullisia ja sopivat hyvin esikasvatettavaksi.

Tyhjät maitopurkit tai kukkaruukut kelpaavat mainiosti perunoiden esikasvattamiseen. Kippaa ruukun pohjalle muutaman sentin kerros Taimimultaa, jonka päälle idätetty siemenperuna ja pinnalle reilu kerros taas Taimimultaa. Kastele multa märäksi ja aseta perunapurnukat noin 15 asteen lämpöön itämään. Esikasvattamiseen kuluu 2-4 viikkoa.

Huhtikuun loppupuolella valmiiksi idätetyt perunat voi siirtää ruukkuun tai ämpäriin ja kasvattaa niissä varhaisperunoita vaikkapa parvekkeella tai kasvihuoneessa. Grobiootti Kasvupussi on myös mainio pussiperunoiden kasvattamiseen.

Kasvupussiin, Kasvumaasäkkiin tai ämpäriin annostellaan Herkkuperunanlannosta, jonka avulla sadosta tulee kiinteää ja kullankeltaista. Perunaviljelmän voi viedä ulos vasta kun yölämpö on yli nollan ja silloinkin hallaharsosta on hyötyä tasaisen lämpötilan säilyttämisessä. Päiväsaikaan perunaviljelmän olisi hyvä totutella ulkoilmaan ja karaistua. Karaisu on hyödyllistä, koska se hidastaa naattien kasvua ja kasvuvoima menee mukuloihin! Pussiperunat tarvitsevat kastelua, koska ne eivät saa kosteutta muualta. Kastelu kerran pari viikossa riittää perunoille, ettei niistä tulisi vetisiä.

Kesäkuun alkupuolella Kasvupussin suojissa muhii kesän ensimmäinen perunasato. Onkohan mitään herkullisempaa kuin itse kasvatetut herkkuperunat juhannuspöydässä?