Oma sato kukoistamaan!

 

Hyötykasviviljely on paitsi antoisaa myös maukasta puuhaa. Oman taimen sato maistuu makealta, kun kasvi on kypsynyt omalla maalla, kasvihuoneessa tai parvekkeella, kotoisissa maisemissa. Hyötykasvien viljely on mahdollista tehdä, myös lasitetulla terassilla kun vain tuuletuksesta ja ravinnonsaannista huolehditaan. Helppo vaihtoehto kasvattaa hyötykasveja, on kasvusäkki kuten GreenCare Kasvumaa luomusäkki. Kasvusäkki voidaan istuttaa oikeankokoiseen istutuslaatikkoon ja maisemoida maisemointikankaalla sekä puutarhakatteella. Kasvumaa säkkiä pystyy muokkaamaan laatikon mukaisesti ja vaikka aukaisemaan yläpuolelta, niin että kasvumaa säkki aukeaa laajemmaksi. Säkkiin suositellaan istutettavaksi kaksi-kolme hyötykasvintainta kuten esimerkiksi tomaatin -tai mansikantaimia. Kasvumaasäkki sisältää Grobiootti-hyötymikrobeja, jotka auttavat kasvia juurtumaan ja juuriston kasvua ja näin vahvistaa kasvin hyvinvointia sekä vastustuskykyä.

GreenCare Kasvumaa säkki

Ajatuksissa oli rakentaa lasitetulle terassille hyötykasveista pieni ”kasvihuonekeidas”, asemoida hyötykasvit istutuslaatikoihin, niin että niiden väliin jää liikkumistila ja viereen mahtuu vielä ruokailemaan. Valikoiduksi taimiksi muodostui lasten suosikit mansikka ja tomaatti, kummatkin tuottavat satoa mukavasti pitkin kautta, kunhan ovat saavuttaneet kasvuvaiheen.

Istutuslaatikot sijoitettiin lasitetulle terassille ja yrttilaatikon alapuolelle sijoitettiin maisemointikangas, istutuslaatikoissa ei ole erillistä laatikkopohjaa vain sivureunat. Istutuslaatikko oli Tammiston Puun tummanharmaaksi öljytty laatikko, jonka sisämitat olivat ihanteelliset kasvumaasäkille (laatikon ulkomitat: 60.0 x 80.0 x 21.0 cm). Laatikkoa on saatavissa rautakaupoista ja hinta on noin 50€.

Yrttilaatikoiden asemoinnin jälkeen leikattiin alapuolelle oikeankokoinen maisemointikangas, tämä kangas toimii laatikon pohjana. Maisemointikangas, ei ole muovia, mutta on tiivistä vettäläpäisevää kangasta. Maisemointikankaan voi halutessaan kiinnittää yrttilaatikon reunoihin nitojalla. Maisemointikankaan päälle sijoitettiin kasvumaasäkki, johon tehtiin istutusalue taimille. Taimien istutuksen jälkeen oli huolehdittava ensi tilassa kastelusta.

Viimeistellyn ripauksen yrttilaatikoille antaa tiilenpunainen puutarhakate, koristeluun tuli varata noin 3/4 säkkiä/istutuslaatikko.

Istutuslaatikot asennusvaiheessa, kahteen laatikkoon levitettynä kasvusäkin suojaksi puutarhakate.

Meinaako kiire yllättämään kasvien kanssa? Kasvumaasäkki ja automaattikastelu ovat varma arjen helpottaja. Kasvumaasäkki on lannoitettu, eikä välttämättä vaadi uudelleen lannoitusta kasvukaudella ja kastelusta voidaan huolehtia asentamalla automaattikastelujärjestelmä.

Istutuslaatikoiden kylkeen porattiin 12mm reikä puuporanterällä, reiästä saatiin siirrettyä laatikoiden sisälle kastelujärjestelmän johto. Gardena kastelujärjestelmä asennettiin kiertämään koko istutuslaatikkosarja. Kastelujärjestelmää voidaan ohjata ilmoista riippuen usealla eri kastelusyklillä. Kastelujärjestelmän suuttimilla pystytään ohjaamaan, kuinka runsaasti kukin kasvi tarvitsee kastelua.

Gardena kastelujärjestelmän ohjausyksikkö
Gardena kastelujärjestelmän kastelusuutin

Gardenan kastelujärjestelmävalikoimista löytyy useita erilaisia vaihtoehtoja. Lisätietoja Gardenan tuotteista löytyy valmistajan sivustolta sekä hyvin varustelluista rauta -ja puutarhaliikkeistä.

Lopputuloksena pöytäryhmä taka-alalla ja edustalla viisi istutuslaatikkoa, jossa pääsääntöisesti hyötykasveja.

Seuraavaksi on mukava seurata koko perheen kesken, kuinka sato kehittyy 😊

 

Mukavia puutarhahetkiä toivotellen, Jussi

Lähetä kommentti tai kysymys

Nimi ja sähköpostiosoite ovat pakollisia kenttiä