Puutarhan kierrätyslannoite miellyttää kuluttajia – Bernerin lannoitemyynti lahjoittaa Itämeri-työlle

Ravinteita kierrättävä GreenCare Ympäristön Ystävä Puutarhalannoite myi hyvin ensimmäisenä kesänään. Berner Oy jatkaa yhteistyötä BSAG:n kanssa myös ensi vuonna.

Berner Oy:n sitoumus koskee uusien ravinteiden kierrätysmahdollisuuksien selvittämistä. Tämä toi jo viime keväänä luonnonvaroja säästävän GreenCare Ympäristön Ystävä Puutarhalannoitteen S-ryhmän myymälöihin. Lisäksi Berner tukee BSAG:n työtä Itämeren hyväksi tuotemyytiin perustuvien lahjoitusten kautta. Ensimmäinen lahjoitus tehtiin nyt puutarhakauden loppuessa.

Ympäristön ystävä on GreenCare -brändin ensimmäinen kiertotalouslannoite.

– Hyvä myynti osoittaa, että ympäristöystävällisille puutarhatuotteille löytyy kysyntää. Monet ovat tyytyväisiä, kun huomaavat, että puheet kiertotaloudesta konkretisoituvat näinkin maanläheisesti. Erityisesti olemme saaneet kiitosta siitä, että tuotteessa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita, toteaa tuotepäällikkö Arja Laivonen Berner Oy:stä.
– Olemme iloisia hyvin alkaneen yhteistyön jatkumisesta Berner Oy:n kanssa. Sivuvirtojen kierrätys puutarhalannoitteeksi vähentää Itämerta rehevöittäviä päästöjä. Lisäksi maaperän hyvä kunto edistää kasvien kasvua ja ravinteiden pysymistä kasvien ulottuvilla, kertoo BSAG:n asiamies Mathias Bergman.

GreenCare Ympäristön Ystävä Puutarhalannoitteen koko valmistusketju raaka-aineiden hankinnasta valmiin tuotteen pakkaukseen on mahdollisimman ympäristöystävällinen. Suuri osa lannoitteessa käytettävistä raaka-aineista, kuten viljojen sivujakeista ja sokerituotannon sivuvirroista, on ennen jäänyt täysin hyödyntämättä kasvinravinteina. Kasviperäiset sivujakeet tuovat hiiltä maaperään, lisäävät hyödyllisten pieneliöiden toimintaa maassa ja parantavat maan mururakennetta.

Berner Oy jatkaa ravinteiden kierrätysmahdollisuuksien selvittämistä ja yhteistyötä Itämeren hyväksi. Yrityksen toimintaympäristö kattaa Itämeren lähiympäristön; Suomen ja Ruotsin lisäksi Baltian maat sekä Venäjän. Itämeri ja sen hyvinvointi on Bernerin toiminnalle hyvin tärkeää. Siksi Berner teki myös tänä vuonna joululahjoituksen BSAG:n työlle. Kerätyt varat käytetään Baltic Sea Action Groupin työhön Itämeren rehevöitymisen hillitsemiseksi sekä vaarallisten aineiden ja merenkulun riskien minimoimiseksi.

Lisätietoja:

Berner Oy, viestintä- ja yritysvastuupäällikkö Martina Lilius, martina.lilius(at)berner.fi, puh. 020 791 4419.
Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Me Bernerillä tuotamme ja maahantuomme tuotteita ja palveluita, jotka tuovat ihmisten arkeen lisää hyvinvointia, ja jotka on tuotettu kaikin puolin kestävällä tavalla. Konsernimme liikevaihto vuonna 2016 oli 314,4 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 546. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Ruotsissa ja Baltiassa. Oman tuotekehityksemme tunnettuja merkkejä ovat muun muassa XZ, LV, Herbina, GreenCare, Korrek, Lasol, Nokian Jalkineet sekä Rajamäen tuoteperhe.