Ihanat siirtolapuutarhat – kuvauspäivä: Puutarhuri Jussin päivä

Puutarhaohjelmat tarjoavat katsojilleen ainutlaatuisen kurkistuksen puutarhanhoitoon, suunnitteluun ja toteutukseen, mutta harva tietää, mitä kaikkea yhden kuvauspäivän aikana todella tapahtuu.

Puutarhaohjelmat tarjoavat katsojilleen ainutlaatuisen kurkistuksen puutarhanhoitoon, suunnitteluun ja toteutukseen, mutta harva tietää, mitä kaikkea yhden kuvauspäivän aikana todella tapahtuu. Ihanat siirtolapuutarhat-ohjelman puutarhuri Jussi Petäjä jakaa kokemuksensa ja antaa meille yksityiskohtaisen katsauksen puutarhaohjelman kuvauspäivän kulkuun.

– Kuvauspäivä alkaa kukonlaulun aikaan. Kaiken pitää olla valmista heti, kun ensimmäinen kameran valo syttyy.

Jussi Ihanat Siirtolapuutarhat -sarjan kuvauksista

Pitkän päivän valmistelu

– Aamu alkaa valmistelulla, jonka aikana kaikki tarvikkeet, kasvit ja työkalut järjestetään paikoilleen.

Toki iso työ on jo tehty ennen kuvauksia. Yhden kuvauspäivän ennakkosuunnittelu vaatii lähes kaksi päivää. Siihen sisältyy tutustumista kohteeseen ja siirtolapuutarhan omistajan kanssa ajatustenvaihtoa toiveista ja mieltymyksistä. Tämän päälle itse suunnittelu tilan ja kasvien sekä käytettävien tuotteiden osalta sekä tietysti varmistus, että kaikki tuotteet ja tarvikkeet ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun kuvaukset alkavat.

Kuvauspaikan valmistelu on ensiarvoisen tärkeää. – Rikkaruohojen kitkeminen, lehtien haravoiminen ja kasvien asettelu – kaikki tämä tehdään, jotta jokainen kasvi ja kukka näyttäisi mahdollisimman hyvältä kameran edessä, Jussi selittää.

Kun kuvaustiimi saapuu, alkaa välineiden asennus ja äänitestit. -Yhteistyö ohjaajan kanssa on avainasemassa. Meidän täytyy ymmärtää toisiamme puolesta sanasta, jotta päivä sujuisi mahdollisimman tehokkaasti, Jussi kertoo.

ok
Kameran takana on isompi porukka kuin edessä: kuvaaja ja valokuvaaja, äänittäjä sekä kumppanien ja järjestäjien porukka, joka hoitaa logistiikkaa tai lapioi, mitä ikinä tarvitaan päivän onnistumiseen.

Kuvausryhmän kanssa työskentely

– Työskentely kuvausryhmän kanssa on kuin tanssia. Kaikkien on liikuttava synkassa, jotta lopputulos on harmoninen, Jussi selittää. Hän korostaa hyvän kommunikaation ja joustavuuden merkitystä aikataulussa pysymisessä ja kuvattavan sisällön laadussa. – Meillä on tosi hyvä ja tiivis kuvausporukka. Jokainen tietää oman roolinsa ja on aina valmis auttamaan toista kiireessä, Jussi kiittelee.

ok
Siirtolapuutarhapäivä on mukava kokemus. Juontaja Nicke Lignell, mökinomistaja Eira Tuohimaa ja Jussi viihtyvät auringossa. Kuvaaja Saku Tiainen

– Kuvauksissa haasteellisinta on aikataulun noudattaminen. Meidän on saatava päivän aikana valtavasti aikaan, mikä vaatii jatkuvaa toimeliaisuutta. Sään ennustamattomuus voi olla suuri haaste. On kuitenkin tärkeää muistaa, että luonto on osa ohjelmaa, ja sen elementit voivat lisätä aitoutta, Jussi toteaa.

Myös kommellukset ovat osa kuvauspäivää. – Joskus lapio katkeaa tai sää muuttaa suunnitelmat viime hetkellä. Nämä ovat hetkiä, jotka vaativat luovuutta ja mukautumista, Jussi naurahtaa. – Kohteeseen tultaessa saatetaan odottaa tekevämme yhtä, mutta päädytäänkin tekemään jotain aivan muuta. Sääolosuhteet voivat pakottaa meidät odottamaan sateensuojassa, ja kun palaamme kohteeseen, kaikki näyttääkin täysin erilaiselta.

On ilo auttaa

-Vaikka aika on aina rajallinen, haluaisi aina tehdä vähän enemmän pihalla vietetyn ajan aikana. Auttaa asukasta saamaan uuden alun ja muuttamaan pihan peikosta nautinnon lähteeksi, Jussi pohtii.

ok
Ihanat siirtolapuutarhat: mökkipihaan toivottiin aaltomaista kukkapenkkiä. GreenCaren tiimi rakensi sen yhden kuvauspäivän aikana. Kuvaaja Saku Tiainen

– On uskomaton tunne nähdä, kuinka pihan kanssa painineet asukkaat muuttavat ajatuksensa ja alkavat nähdä sen mahdollisuutena, ei taakkana.

Jussi

Siirtolapuutarhoissa kukkii yhteisöllisyys ja luonnonmukaisuus

-Siirtolapuutarhamökin pihat ovat tiiviitä ja monesti monenlaisia unelmia ja toteutuksia on mahdutettu pieneen tilaan. Naapurit tulevat usein kyselemään neuvoja, ja yhteisöllisyys korostuu, kun apukäsiä löytyy aivan vierestä, hän toteaa.

-Jokaiselle vuodenajalle on ominaiset kasvinsa ja monesti asukkaat haluavat, että pihan suunnittelu huomioi tämän. Luonnonmukaisuus ja kestävän kehityksen periaatteet, kuten kasvituntemus ja kierrätys, ovat tärkeässä roolissa. Pyrimme suunnittelemaan puutarhat luonnon ehdoilla, hyödyntäen lähituotannon kasveja ja poistamalla haitalliset vieraslajit, Jussi painottaa.

Kuvauspäivän päätteeksi

Päivän päätteeksi tiimi kokoontuu jälkipuintiin. -Käymme läpi päivän kulun ja suunnittelemme tulevaa. Se on aika arvokasta palautetta ja kiitosta, Jussi päättää.

Jussin kokemuksen mukaan yhden puutarhaohjelman kuvauspäivän aikana tapahtuu paljon enemmän kuin katsoja saattaa arvata. Se on yhdistelmä kovaa työtä, luovuutta ja intohimoa puutarhanhoitoon. Puutarhuri Jussin ohjauksessa pihat muuttuvat paitsi viihtyisiksi ja kauniiksi, myös kestäviksi ja ympäristöä kunnioittaviksi tiloiksi.

Ihanat siirtolapuutarhat maanantaisin MTV Avalla ja MTV Katsomossa klo 19.30