Olympiastadionilla tapahtuu 2024 -GreenCare on mukana

Vuoden 2024 ensimmäinen suurtapahtuma järjestetään tiistaina 26. maaliskuuta, kun Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue kohtaa Olympiastadionilla Puolan tai Viron joko EM-jatkokarsintojen A-polun finaalissa tai A-maaottelussa.

Vuoden 2024 ensimmäinen suurtapahtuma järjestetään tiistaina 26. maaliskuuta, kun Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue kohtaa Olympiastadionilla Puolan tai Viron joko EM-jatkokarsintojen A-polun finaalissa tai A-maaottelussa. Olympiastadionin henkilökunta ja erityisesti kenttätiimi Nurmikuiskaaja Jani Kurvisen johdolla on käynnistänyt jo alkuvuodesta kentän valmistelut otteluun. Kurvinen kertoo, että tämä on hänen uransa pisin ottelutapahtuman valmistelu. Olympiastadionin nurmen yhteistyökumppani toimii Berner ja GreenCare tuotteet.

Lämpöä nurmelle

Kentän lämmitys laitettiin päälle helmikuussa viikolla kuusi, jolloin aloitettiin varovainen nurmen lämmitys kymmenellä asteella. Lämmitystä nostettiin aina viisi astetta kerrallaan niin, että maksimilämpötila +35°C saavutettiin viikon kahdeksan aikana. Nurmen lämmitysputkisto sijaitsee 35 cm syvyydessä nurmen kasvukerroksen alla.

Samanaikaisesti lämmityksen käynnistämisen kanssa aloitettiin lumen poisto kenttäalueelta. Lisäksi testattiin kasvatuslamppujen toiminta ja vastaanotettiin lannoitteita sekä siemeniä.

Harjausta, ilmastusta ja valoa

Suunnitelman mukaisesti varsinainen nurmenhoitotyö aloitettiin viikon yhdeksän aikana. Tämä työ sisälsi muun muassa nurmikon harjausta, ilmastusta ja katehiekan levittämistä. Näiden toimenpiteiden jälkeen nurmi harsoitettiin ja kentän annettiin olla hetken rauhassa harson alla. 

Viikkojen 11 ja 12 aikana otetaan kasvatuslamput käyttöön. Lamppuja siirrellään kentän pituussuunnassa kuuden tunnin välein. Välillä harsot ja lamput otetaan pois kentältä, jotta nurmenhoitotoimenpiteitä päästään suorittamaan.

Kun peliin on aikaa kolme päivää, siirretään isoimmat kasvatuslamput pois kentältä ja käynnistetään peliin valmistautuminen tekemällä viimeiset nestelannoitukset, maalaamalla rajat ja suorittamalla muut varsinaiseen peliin liittyvät lopputoimenpiteet.

Bernerin tuotteet stadionnurmen taustalla

Olympiastadionin nurmea kasvatetaan ja hoidetaan Bernerin ammattinurmikkotuotteilla. Siementen osalta käytössä on tällä hetkellä Niittynurmikka Yvette ja lannoitus hoituu GreenCare -lannoitteella. Ottelun lähestyessä stadionin kenttätiimi tarkentaa vielä yhdessä Bernerin asiantuntijoiden kanssa nurmen viimeistelyyn käytettävät tuotteet.