Vihreät vinkit

Puutarhan kasvit kukoistamaan!

Itse lisäsin puutarhan kevättä perenna -ja marjapenkkeihin sekä hedelmäpuille. GreenCare Puutarhan Kevät ei ole nimensä mukaisesti pelkkä kevätlannoite vaan sitä voidaan käyttää pitkin kesäkautta heinäkuun loppuun asti, syksyisin suosittelen käyttämään syyslannoitteita, että varmistetaan oikeanlainen kasvien talvehtiminen.

Kevätlannoitus herättää puutarhan kasvuun

Keväällä kannattaa käyttää nopeavaikutteista lannoitetta: kasvit pääsevät nauttimaan lyhyestä kesästä. Pelkästään orgaanisen lannoitteen ravinteet vaatisivat maan mikrobien käsittelyn, ennen kuin kasvi pystyy niitä hyödyntämään. Mikrobien aktiivisuuteen taas vaikuttaa muun muassa maan lämpötila, joten ravinteet saattavat vapautua kasvin kasvun kannalta liian myöhään.

Vierailulla Pohjois-Suomessa!

Pohjoisessa on nyt otollinen aika levittää kalkkia lumen päälle ja lumen sulamisen jälkeen on lannoituksen vuoro.
Pohjois-Suomen myymälöihin olivat pääsääntöisesti saapuneet Greencare-tuotteet ja osat puutarhan kasveista

Puuhastelua puutarhassa!

Omat alppiruusuni sijaitsevat lähellä talon reunustaa, paikkaa voisi kutsua puolivarjoksi lämpöiseksi paikaksi, sinänsä varmasti ihanteellinen sijainti alppiruusuille, mutta keväthoidosta tulee huolehtia. Alppiruusut viihtyvät happamassa maassa ja tämä tulee huomioida keväthoidossa.

Kiertotalouslannoite on uusi ekoteko

Kotipuutarhuri voi vaikuttaa ympäristöön ja ilmastoon. Ympäristön Ystävä Puutarhalannoite on suomalainen innovaatio. Se on kiertotalouslannoite, joka huolehtii paitsi kotipuutarhasta, myös elinympäristöstämme laajemmin eli estää ravinteiden pääsyä vesistöön ja hidastaa osaltaan ilmastonmuutosta.

Kesäistä tunnelmaa!

Nyt kun auringon säteet ovat voimakkaat ja UV-säteily on runsasta, on tärkeä varmistua arkojen havukasvien kastelusta.

Kiertotalouden asialla!

Kiertotalous pyrkii hyödyntämään tuotteiden, materiaalien kierrätystä, niin että tuotannossa ja kulutuksessa syntyy mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.

Nurmikko vihertämään!

Lannoittamalla nurmikosta saadaan tuuheampi, elinvoimaisempi sekä vahvempi kuivuutta ja vaurioita vastaan. Tuuhea nurmi kestää hyvin lasten leikit kuin ylioppilasjuhlien juhlahumun. Lannoittamalla lisäät nurmikon hyvinvointia, ei tarvita vauriokorjauksia ja sammaleen poistoa.

Nurmikko herää talviunilta!

Käyttämällä Greencare nurmikkokalkkia saat nurmikkosi väristä ihailtavan syvän vihreän värin! Grobiootti hyötymikrobit lisäävät entisestään kalkin valmiiksi hyviä ominaisuuksia.

Terveisiä kevätmessuilta!

Maailmanlaajuinen oluita kohtaan lisääntynyt suosio on lisännyt humalakasvin menekkiä. Uskotaankin, että humala tulee olemaan yksi taimitarhojen hyöty -ja koristekasvisuosikeista tulevana kesäsesonkina.