Puuhastelua puutarhassa!

Tervehdys,

mennyt viikonloppu oli mukavan tapahtumarikas, tuli hoidettua omaa puutarhaa kevätkuntoon sekä oltua mukana asiakkaan onnistuneessa kevät-tapahtumassa edustamalla Greencare tuotteita. Tänään oli myös mukava aamuherätys; avasin Helsingin Sanomat, lehdessä oli sivun ilmoitus uudesta ekologisesta kiertotaloustuotteesta – Greencare Ympäristön Ystävä lannoitteesta.

Mietiskelin pihapuuhastelun yhteydessä mitä sitä oikein tuli tehtyä – tässä hieman fiilistelyä viikonlopun tekemisistä.

Alppiruusujen keväthoito

Omat alppiruusuni sijaitsevat lähellä talon reunustaa, paikkaa voisi kutsua puolivarjoksi lämpöiseksi paikaksi, sinänsä varmasti ihanteellinen sijainti alppiruusuille, mutta keväthoidosta tulee huolehtia. Alppiruusut viihtyvät happamassa maassa ja tämä tulee huomioida keväthoidossa. Alppiruusut tykkäävät saada kerran viikossa reilusti vettä noin 10-15 litraa kerrallaan, jos on kuivaa – toki sateisina kausina ei ole niin tarpeellista. Alppiruusujen juurilla oli kuorikatetta, siirsin kuorikatteet syrjään ja lisäsin juurien päälle hieman havu -ja rodomultaa sekä joukkoon havu -ja rodolannoiterakeita painellen niitä juuriston ja mullan sekaan. Alppiruusulle lannoitteen tulee olla hapanta, perinteinen puutarhalannoite ei ole hyvä vaihtoehto. Lannoitteen jälkeen kasvin kasteleminen on tehtävä ennen, kun kuorikate siirretään juuriston päälle – kuoriketta on myös hyvä lisätä vuosittain, koska se maatuu vuoden mittaan.

Alppiruusun juuristoa ja lannoitetta

Päärynäpuun keväthoito

Päärynäpuu leikataan kuten omenapuuta aikaisin keväällä ennen silmujen syntymistä. Etenkin uutena päärynäpuu on reheväkasvuinen, joten oksien taivuttaminen ja leikkaaminen ovat tarpeen. Keväisin tulisi päärynäpuuta lannoittaa maltillisesti esimerkiksi puutarhan kevätlannoitteella tai ympäristön ystävä lannoitteella sekä kalkita. Syksyisin puun kalkitseminen on myös tarpeen.

Lannoittamisen ja kalkitsemisen yhteydessä olisi hyvä tarkistaa, että puulla on kasvu -ja hengitysalaa taimen rungon läheisyydessä. Mikäli nurmikko on vallannut alaa puun ympäriltä, on hyvä tehdä kasvutilaa ja lisätä hieman multaa sekä kuorikatetta ympärille. Kuorikate pitää myös rikkakasveja loitolla puun juurilta.

Itse siistin päärynäpuun ympäriltä nurmialaa ja laitoin juurille kalkkia sekä Ympäristön Ystävä lannoitetta ja kalkkia sekä kuorikatetta.

Päärynäpuulle keväthoitoa

Tavataan alkuviikosta – suosittelen nyt kalkitsemaan puutarhan ja huolehtimaan kevätlannoituksesta. Meillähän on nykyaikainen kiertotalousvaihtoehto puutarhaan: Greencare Ympäristön Ystävä.

Terkuin,
Jussi / Jussi.Petaja@berner.fi