Huonekasvien ja kukkien mullanvaihto on kevään tärkeimpiä vihertöitä

Helmi-maaliskuussa aurinko näyttäytyy talven jälkeen ja päivä pidentyy, eli on juuri oikea aika keskittyä sisätiloissa oleviin viherkasveihin. Mullanvaihto tulee ajankohtaiseksi, kun viherkasvi on valmistautumassa aurinkoiseen kasvukauteen.

Multaa vaihtamalla lisätään uutta ravinteikasta multaa kasvin juurille ja varmistetaan, että kasvin juuristolla on tarpeeksi kasvutilaa. Mikäli kasvin juuret peittävät koko ruukun tai multapaakun, on aika kasvattaa kasvutilaa ja siirtää kasvi suurempaan ruukkuun. Muutama oma huonekasvini on vuoden aikana kasvanut mukavasti. Siksi epäilen, että kasvit tarvitsevat lisää kasvutilaa eli suuremmat ruukut. Pieni kasvutila tyrehdyttää kasvun ja pahimmillaan vaurioittaa kasvia.

Viherkasvien mullanvaihtoon tarvittava välineistö ja tuotteet.
Viherkasvini saivat seurakseen GreenCaren Ruukkusoraa, Luomu Kukkamultaa ja Puutarhan Kesä -lannoitetta.

Muista ruukun vaihto ja mullan salaojitus nopeasti kasvaville kasveille

Traakkipuu on kasvanut aurinkoisessa paikassa eteläisen ikkunan luona. Se sai viime kasvukaudella paljon aurinkoa ja veteen sekoitettua GreenCare Puutarhan Kesä -lannoitejauhetta. Puutarhan Kesä on kesäkauden lannoite, mutta se sopii kasvukaudella veteen sekoitettuna myös huone- ja viherkasvien ravitsemiseen.

Traakkipuun juuret ovat ruukussa kiinni ja täyttäneet mullan kokonaan. Vapaata kasvutilaa tai vapaata multaa kasvilla ei juuri ole. Tällöin paras valinta on siirtää kasvi suurempaan ruukkuun. Kasvin värikään ei ollut enää paras mahdollinen, mikä saattoi kertoa siitä, että kasvutila oli vähissä.

Traakkipuun ruukku vaihdetaan suurempaan.
Traakkipuun juuret ovat versoilleet koko multatilan ja täyttäneet ruukun.

Aluksi uuteen ruukkuun tehtiin salaojitus, eli pohjalle lisättiin ruukkusoraa noin viiden senttimetrin kerros. Salaojitus parantaa kasvualustan eli mullan ilmavuutta ja parantaa kasvuolosuhteita. Ruukkusoran päälle laitettiin pieni kerros luomumultaa. Sen jälkeen kasvi istutettiin ruukkuun, ja sen ympärille laitettiin tiiviisti multaa kädellä painaen. Lopuksi viimeistelin istutuksen mullanmustalla GreenCare Puutarhakatteella, jonka avulla kokonaisuudesta tulee tyylikäs.

Ruukun salaojitus ruukkusoran avulla.
Salaojituksen avulla ruukusta saadaan ilmava.

Palmuvehka oli kasvanut reilusti, minkä vuoksi kasvi oli hankala saada irti ruukusta. Juuristo oli vallannut ruukun tiiviisti, eikä kasvutilaa juuri ollut. Ruukkuja on hyvä kierrättää kasvilta toiselle, ja pesun jälkeen palmuvehka saikin traakkipuun vanhan ruukun. Laitoin ruukun pohjalle ruukkusoraa, päälle luomumultaa ja viimeistelyyn mustaa puutarhakatetta.

PPalmuvehkan multa vaihdettiin uuteen ja ruukku suurempaan.
Ruukkuja on hyvä kierrättää, joten palmuvehka sai traakkipuun vanhan ruukun.

Älä unohda huonekasvien säännöllistä lannoitusta

Lannoitus ei ole tarpeen heti mullanvaihdon jälkeen, sillä GreenCaren Luomu Kukkamulta sisältää kaikki tarpeelliset ravinteet huone -ja viherkasville ensimmäisen kuukauden ajaksi. Kuukauden jälkeen kasvia on hyvä lannoittaa säännöllisesti koko kasvukauden ajan aina syksyn alkuun asti.

Tarjolla on myös helpompi vaihtoehto: mullan sekaan voi painaa pitkävaikutteisen Puutarhan Kesä Pallon. Lannoitepallo antaa tasaisen kasvun, näyttävän kukinnan ja maukkaan sadon vain yhdellä lannoituskerralla. Pallon ravinteet liukenevat kasvin käyttöön hallitusti koko kasvukauden ajan.

Uudet merilevätuotteet hellivät ja hoitavat huonekasveja ympäri vuoden stressitilanteissa *

Huonekasveja voi hoitaa vuoden ympäri GreenCaren merilevätuotteilla ja uudella, nestemäisellä ravinteella. Vastuullisesti viljellystä norjalaisesta merilevästä on valmistettu käyttövalmis suihke ja jauhe, jotka piristävät kasveja jopa 4 tunnin kuluessa. Merilevä sisältää luonnollisia biostimulantteja, jotka auttavat talven stressaamia kasveja. Lue lisää merilevän käyttämisestä huonekasveille ja puutarhan kasvimaalle.

Traakkipuu on keväthoidon jälkeen tilavassa ruukussa ja aurinkoisella kasvupaikalla.
Traakkipuun uusi ruukku ja aurinkoinen kasvupaikka.

Kesällä viherkasvit voi myös siirtää ulos, joskin kovaa sadetta ja suoraa auringonpaistetta täytyy varoa. Kastelun merkitys lisääntyy ulkona myös kuumuuden ja tuulen vuoksi. Kasvi tulee muistaa ottaa sisätiloihin ennen syksyn ja viileiden ilmojen saapumista. Niihin on onneksi vielä aikaa.

Vinkkilista mullanvaihtoon:

Tarvitset mullanvaihtoon pari senttiä isomman ruukun ja lisää hyvää huonekasvimultaa. Kun kastelet kasvin kunnolla ennen siirtämistä ja lisäät Merileväjauhoa pintamultaan, kasvi juurtuu paremmin uuteen ympäristöön.
  • Jos kasvin juuret peittävät koko ruukun, siirrä kasvi suurempaan ruukkuun.
  • Muista salaojittaa ruukut esimerkiksi GreenCare Ruukkusoralla.
  • Viimeistele viherkasvien istutus GreenCare Puutarhakatteella.
  • Käytä viherkasveille lannoitetta koko kasvukauden ajan. Lannoite voi olla esimerkiksi Putarhan Kesä -lannoitejauhetta tai pitkävaikutteinen Puutarhan Kesä Pallo.

*Blogi on päivitetty 24.1.2023

GreenCare -asiantuntijan käyttämät tuotteet:

Ruukkusora

Ruukkusora

Poltetusta savesta valmistettu laadukas kevytsora, joka lisää ruukkukasvien kasvualustan ilmavuutta.

Luomu Kukkamulta sisäkasveille

Luomu Kukkamulta sisäkasveille

Luonnonmukainen, kuohkea ja tumma kukkamulta sekä kodin kaikille sisäkasveille, sekä viherkasveille että kukkiville kasveille.

Puutarhan KESÄ™ -lannoite

Puutarhan KESÄ™ -lannoite

Pieni lusikallinen 10 litran vesikannuun riittää! Puutarhan Kesä on riittoisa ja tasapainoitettu kastelulannoite. Kastele sillä ainakin kerran viikossa kesäkukkia ja…

Puutarhakate Mullanmusta

Puutarhakate Mullanmusta

Puhdasta, luonnollista ja tasakokoista kuusihaketta kuusen sydänpuusta puutarhan viimeistelyyn.

Puutarhan KESÄ™ Pallo -lannoite

Puutarhan KESÄ™ Pallo -lannoite

Helppokäyttöinen kestolannoite, josta ravinteet liukenevat kasvin käyttöön koko kasvukauden ajan. Pallot sopivat koriste- ja hyötykasveille.