Kasvien vehreys tuo rauhaa ja harmoniaa, mutta niiden hyvinvoinnista tulee myös huolehtia. Uusien kasvien hankkimisen sijaan trendinä on nykyisten kasvien hoito ja kasvatus. Hoito on helppoa, kun käytössä on niille sopivat tuotteet.
GreenCare tuo sisäkasvatukseen merilevää sisältävät tuotteet, jotka helpottavat kasvien hoitoa. Kasvin hyvinvoinnin parantumisen voi olla havaita nopeasti, jopa 4 tuntia käsittelyn jälkeen.
Merilevä on Norjan rannikoiden lahja kotipuutarhureille ja hyvin monikäyttöinen biostimulantti kaikille kasveille. Kasvualustaan sekoitettuna tai suoraan lehdille sumutettuna merilevä edistää kasvien kasvua ja auttaa kasveja selviämään yli pimeän vuodenajan.
Merilevien laaduissa on eroa
Merilevätuotteiden tehokkuus määräytyy käsiteltävän levän tuoreudesta. GreenCare-merilevätuotteet valmistetaan 24 tunnin sisällä keruusta, jolloin vaikuttavien aineiden pitoisuudet säilyvät korkeina. Merilevällä on suuri merkitys meren pieneliöstölle asuin- ja ruokailupaikkana. GreenCaren käyttämissä merilevissä niiden keruu toteutetaan suunnitellusti ja vastuullisesti, huomioiden levän riittävä uusiutuminen ja tasapainon säilyminen meriekosysteemissä.
Merilevien ominaisuudet vaihtelevat levälajeittain. GreenCare-tuotteissa käytetyn merilevän (Ascophyllum nodosum) vaikutuksista on lukuisia tieteellisiä tutkimuksia*, joissa on todettu seuraavia vaikutuksia:
- parantaa siementen itävyyttä ja taimien elinvoimaa
- nopeuttaa lehtien kehittymistä ja kasvin juurtumista
- lisää kukintaa ja satoa sekä nostaa sadon laatua ja makua
- nostaa vastustuskykyä tiettyjä taudinaiheuttajia vastaan
- nostaa vastustuskykyä sietää erilaisia stressitekijöitä, kuten pimeys, kuivuus/märkyys jne
Vinkit sisäkasvien hoitoon
GreenCare Kestomulta sopii kaikille viherkasveille ja myös kaikenlaisille kasvinhoitajille. Sen sisältämä biohiili pitää mullan ilmavana, vaikka joskus tulisikin kasteltua hieman runsaskätisesti. Talvella viherkasvit kuolevat nimenomaan kasvualustan märkyyteen.
Paras aika mullanvaihtoon on kevättalvella, kun luonnonvalo lisääntyy ja kasvilla on paremmat olosuhteet toipua mullanvaihdosta. Lue Jussin blogista vinkit sujuvaan sisäkasvien keväthuoltoon.
GreenCare Merileväsumute on luonnon oma kasvunvahvistaja, joka lisää kasvien vastustuskykyä. Sumute vaikuttaa nopeasti lehtien kautta. Sisältää kasvin elinvoimaa lisääviä luontaisia kasvuhormoneja ja humushappoja. Käytä sumutetta ympäri vuoden, mutta erityisen tärkeää on sumutella kasveja talvella, kun huoneilma on kuivaa.
GreenCaren valikoimissa on myös uusi Merileväjauhe, jota voi käyttää huonekasveille sisällä ja ulkona puutarhassa kasvua vahvistamaan. Luonnonmukaiseen tuotantoon hyväksytty ruokakasveillekin sopiva jauhe on hyvin riittoisaa. Jauhetta voi sekoittaa kasvimaan multaan tai antaa yhden ruokalusikallisen jokaiselle taimelle pintamultaan sekoitettuna.
GreenCare Kasviravinne on luonnonmukainen ravinnenestetiiviste kaikille ruukkukasveille. Tuote on ammattilaisten käyttämä ja jokainen tuotantoerä analysoidaan torjunta-ainejäämien varalta. Kasviravinne sisältää runsaasti ravinteita ja on erittäin riittoisa ja helppokäyttöinen.