Mikäli kasvualustan kalkitsemisesta on kulunut aikaa jo pari kolme vuotta, on tarpeellista kalkita runsaammin. Ainoastaan sillä saadaan maaperän happamuus saadaan kääntymään nurmikon kasvamiselle ihanteelliseen suuntaan.
Syyslannoitteen arvokkain ominaisuus on kukka-aiheiden muodostumisen edistäminen, kertoo GreenCare- asiantuntijamme. Runsaslukuiset kukka-aiheet takaavat seuraavalle kesälle hyvän kukinnan lisäksi muhevan marjasadon.
Hyvin lannoitetun nurmikon tunnistat elokuussa tasaisesta kasvusta ja väristä, joka on selkeästi nurmikonvihreä. Jos siirryt syysannokseen eli puolitat lannoitteen määrän liian aikaisin, väri alkaa haalistua melko nopeasti. Lisää silloin Nurmikon Kevät & Kesä Plussan määrää.
Jos olet miettinyt, miksi naapurin pihalla mansikat ovat pulleita verrattuna omiin marjoihin, ota käyttöön tämä salainen konsti, jonka kokeneet puutarhurit osaavat. Juuri nyt voit antaa sadolle kesäbuustin!
Leikkaa nurmikko kuivana illalla, kun haihtuminen on vähäisintä. Leikkaa korkeintaan kolmannes pituudesta kerrallaan. Nurmikko on parhaimmillaan 4-5 cm:n mittaisena. Jätä silppu nurmikolle, jos se painuu huomaamattomasti kasvustoon.
Poista lehdet, rikkakasvit ja sammal. Haravoi nurmikon pohja ilmavaksi ja levitä mullan ja hiekan seosta. Näin suojaat nurmikkoheinien kasvupisteitä ja kohennat kasvualustan ilmavuutta. Voit kalkita nurmikon kasvupohjaa mihin vuodenaikaan tahansa.
GreenCare-siemenillä on helppo perustaa nurmikko. Nurmikonsiemenet kasvavat Suomen vaihteleviin oloihin räätälöidyn nurmikon, joka kestää katseita ja kulutusta. Kaikki nurmikonsiemenet ovat siemenseoksia, joten valitse tästä käyttötarpeeseen ja kohteeseen sopiva seos...
GreenCare Nurmikon Pikakunnostusseos kunnostaa harvan nurmikon nopeasti tiheäksi ja elinvoimaiseksi. Itää kylmässä, sisältää kostutusainetta, merilevää ja juurten...
Suomalaisen puutarhanhoidon historiaa tunnetaan 1700-luvulta lähtien. Aina on viljelty omaan tarpeeseen sopivaa syötävää. Sotien jälkeen höyrymehun tekeminen ja muu säilöminen...