Puutarha

Syyskukkien valinta ja hoitaminen

Myös syksyn kasvit kaipaavat hyvän perustuksen ja hoitoa. Kukkien syysistutuksessa noudatetaan aivan samaa ohjetta kuin kesälläkin ruukkuistutusta tehdessä. Pohjalle reilu kerros Ruukkusoraa ja kasveille hyvää uutta multaa, kastelua unohtamatta.

Puutarhakatteen käyttö viimeistelee puutarhan

Katteen käyttöön puutarhassa on rajana vain mielikuvitus. Voit viimeistellä katteella kukkaruukun pinnan yhtälailla kuin ison maisemoitavan rinteen ja kaikkea siltä väliltä. Muutama perussääntö auttaa saamaan katteesta parhaan hyödyn puutarhassasi:

Maksimoi ruusujen kukinta loppukesän lannoituksella

Syyslannoituksella varmistat maksimaalisen nuppujen muodostumisen ensi kesäksi. Annostele Puutarhan SYKSY ryhmäruusujen kasveille syyshuollon yhteydessä, kun ruusut ovat vielä elinvoimaisia ja pystyvät hyödyntämään ravinteet.

Syyslannoitus tehdään ennen syksyä!

Syyslannoitteen arvokkain ominaisuus on kukka-aiheiden muodostumisen edistäminen, kertoo GreenCare- asiantuntijamme. Runsaslukuiset kukka-aiheet takaavat seuraavalle kesälle hyvän kukinnan lisäksi muhevan marjasadon.

Nurmikon hoito elo- ja syyskuussa

Hyvin lannoitetun nurmikon tunnistat elokuussa tasaisesta kasvusta ja väristä, joka on selkeästi nurmikonvihreä. Jos siirryt syysannokseen eli puolitat lannoitteen määrän liian aikaisin, väri alkaa haalistua melko nopeasti. Lisää silloin Nurmikon Kevät & Kesä Plussan määrää.

Kärhöjen monipuolinen maailma

Kärhöjen kasvattaminen on sekä helppoa että haastavaa. Puutarhaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, että ensimmäinen kärhököynnös ei varmasti ole ainoa. Tilaa tarvitaan seuraavillekin sulostuttajille.

Herkkuperunasta kaksi satoa kesässä Kesäkuu 2017

Onnekas nostaa kylmän alkukesän jälkeen juhannusjuhlaan omat neitsytperunat. Peruna valmistuu 8-10 viikon kuluttua kylvöstä. Se kannattaa painaa mieleen, koska mukulat eivät huutele noutajan perään perunapenkistä. Juhannuksena eli uusien perunoiden juhlan aikaan istutetut uudet siemenperunat

Herneistä iloa koko kesäksi

Kasvimaan hernerivissä kasvit kurkottavat kohti taivasta. Jos kylvit herneet tarkoituksella tiheästi tai valitsit korkean ja köynnöstävän hernelajikkeen, voit hyödyntää herneenversot kesäherkkuihin tai vaikka vihersmoothieen. Köynnöstävän herneen on aika saada tukea kasvuunsa. Bambukepeillä teet nopeasti tukirakenteen kasvimaalle.

Vahvista mansikoita Puutarhan KESÄllä!

Jos olet miettinyt, miksi naapurin pihalla mansikat ovat pulleita verrattuna omiin marjoihin, ota käyttöön tämä salainen konsti, jonka kokeneet puutarhurit osaavat. Juuri nyt voit antaa sadolle kesäbuustin!

Siankärsämö parantaa puutarhurin ja karkottaa etanoita

Luonnonkannan valkoisen lisäksi siankärsämöstä löytyy kauniita jalostettuja lajikkeita, esimerkiksi punaisia, keltaisia, vaaleanpunaisia ja persikan värisiä. Siankärsämö sopii mainiosti puutarhaan isoinakin ryhminä, koska käyttötapoja on niin runsaasti. Se sopii sekä salaattiin että aidakkeeksi hyötykasvien ympärille suojelemaan niitä etanoilta.

Nurmikon hoito loppukesällä

Syksyllä nurmikko autetaan talvilepoon ja samalla ladataan kasvuvoimaa ensi kesää varten kolmella toimenpiteellä: kalkitse, leikkaa ja lannoita.