Hoito ja kasvatus

GreenCaren Hoito ja kasvatus-sivusto auttaa muun muassa puutarhan kevätlannoituksessa, nurmikon kunnostamisessa, kaupunkipuutarhan perustamisessa ja huonekasvien mullanvaihdossa.

Haluan pihalle nurmikon!

Hyvällä perustamisella viheriö moneksi vuodeksi Kasvualustan salaojitus ja hyvät tuotevalinnat helpottavat tulevia hoitotoimenpiteitä. Hoitotuotteilla saat elvytettyä myös vanhaa nurmipintaa. GreenCaren...

Vanhan nurmikon kunnostuskylvö

Uuden multa-alueen, joukkoon ripottelin annostelu-ohjeen mukaisesti nurmikon pikakunnostuseosta. Nurmikon siementen annostelu on noin 35g siemeniä neliölle.

Nurmikon vuosi: Leikkaa nurmikko illalla

Leikkaa nurmikko kuivana illalla, kun haihtuminen on vähäisintä. Leikkaa korkeintaan kolmannes pituudesta kerrallaan. Nurmikko on parhaimmillaan 4-5 cm:n mittaisena. Jätä silppu nurmikolle, jos se painuu huomaamattomasti kasvustoon.

Stadionille siirrettävää kotimaista nurmikkoa pidetään kuin kukkaa kämmenellä

Ruudukko on kotimassa viljeltävän Olympiastanionin nurmikon testausalue, josta lasketaan muun muassa viherpeittävyysarvo. Stadion-säätiön nurmikentästä vastaava kenttämestari teki testimittauksia heinäkuun puolessa välissä. Silloin viherpeittävyys oli jo 77,7%. Jokainen 10x10 ruudukon neliömäinen ruutu vastaa yhtä prosenttia ja se miinustetaan heti, jos näkyy virheitä, esimerkiksi pieniäkin tyhjiä kohtia

Miten puutarhaa hoidetaan kesällä?

Kesä on edennyt keskikesän ohi ja heinäkuu etenee mukavaa vauhtia eteenpäin. Kasvien ja puutarhan kastelusta ja vedensaannista tulee erityisesti huolehtia heinäkuussa kun puutarha on kasvussaan ja tarvitsee janoisasti vettä. Miten puutarhassa tulisi huomioida kasvien ja puutarhan hyvinvoinnista kesäkuumalla?