Puutarha

Aurinkoinen kevätpäivä puutarhassa!

Elämme vuodenaikaa, jolloin muutamassa päivässä luonnossa tapahtuu paljon edistymistä. Tällä hetkellä luonnon vihreys lisääntyy huimaa vauhtia, ensimmäiset nurmikonleikkuu on jo ovella. Pihan lannoitus ensimmäistä kertaa kesäkaudella on nyt ajankohtaista.

Perennapenkin äärellä

Siistimällä perennapenkistä edellisen vuoden varret ja lehdenjätteet saadaan perennapenkin näyttämään siistiltä heti keväällä. Toinen vaihtoehto on rusentaa ne maahan pieniksi osiksi kasvien juurille, näin voidaan myös tehdä rikkakasveille kitkemisen jälkeen.

Vierailulla Pohjois-Suomessa!

Pohjoisessa on nyt otollinen aika levittää kalkkia lumen päälle ja lumen sulamisen jälkeen on lannoituksen vuoro. Pohjois-Suomen myymälöihin olivat pääsääntöisesti saapuneet Greencare-tuotteet ja osat puutarhan kasveista

Puuhastelua puutarhassa!

...sivun ilmoitus uudesta ekologisesta kiertotaloustuotteesta – Greencare Ympäristön Ystävä lannoitteesta. Mietiskelin pihapuuhastelun yhteydessä mitä sitä oikein tuli tehtyä – tässä hieman fiilistelyä viikonlopun tekemisistä. Alppiruusujen keväthoito Omat alppiruusuni sijaitsevat lähellä...

Nurmikko vihertämään!

Lannoittamalla nurmikosta saadaan tuuheampi, elinvoimaisempi sekä vahvempi kuivuutta ja vaurioita vastaan. Tuuhea nurmi kestää hyvin lasten leikit kuin ylioppilasjuhlien juhlahumun. Lannoittamalla lisäät nurmikon hyvinvointia, ei tarvita vauriokorjauksia ja sammaleen poistoa.

Nurmikko herää talviunilta!

...nurmen kuntoa. Mitä parempi nurmen PH on, sitä varmemmin sammal pysyy loitolla. Hyvä vaihtoehto nurmen kalkitsemiseen on Greencare rakeinen nurmikkokalkki mikä sisältää Grobiootti-hyötymikrobeja. Grobiootti-hyötymikrobit edistävät juurten kasvua, suojaavat juuria haitallisilta...

Terveisiä kevätmessuilta!

Maailmanlaajuinen oluita kohtaan lisääntynyt suosio on lisännyt humalakasvin menekkiä. Uskotaankin, että humala tulee olemaan yksi taimitarhojen hyöty -ja koristekasvisuosikeista tulevana kesäsesonkina.

Kalkitse nurmikko keväällä

Mikäli kasvualustan kalkitsemisesta on kulunut aikaa jo pari kolme vuotta, on tarpeellista kalkita runsaammin. Ainoastaan sillä saadaan maaperän happamuus saadaan kääntymään nurmikon kasvamiselle ihanteelliseen suuntaan.

Jussin blogi alkaa!

Jussi Petäjä on Berner Oy:n puutarhatuotteiden Category Manager. Jussi blogaa GreenCaren sivuilla ja ottaa mielellään ideoita ja palautetta kaikilta puutarhureilta.

4 asiaa, mitkä sinun pitää tietää mukulakasveista!

Jo muutaman viikon esikasvattaminen edistää mukulakasvien kukintaa ulkona kuukauden verran. Voit istuttaa mukulat yksittäin istutusastioihin, esimerkiksi pohjasta rei'itettyihin maitopurkkeihin. Esikasvattamiseen sopiva multa on Grobiootti Taimimulta.

Kesäkurpitsan kasvatus – varma sato helposti

...kurpitsalle, istuta kurpitsa suoraan multasäkkiin. Kompostimullassa on hyviä orgaanisia ravinteita ja kompostia lannoitteeksi. Tee kylkiin muutama aukko, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Kurpitsakasvusto peittää säkin näkyvistä. GreenCare Puutarhamulta GreenCare Puutarhamulta...