Kevät

Terveisiä kevätmessuilta!

Maailmanlaajuinen oluita kohtaan lisääntynyt suosio on lisännyt humalakasvin menekkiä. Uskotaankin, että humala tulee olemaan yksi taimitarhojen hyöty -ja koristekasvisuosikeista tulevana kesäsesonkina.

Kalkitse nurmikko keväällä

Mikäli kasvualustan kalkitsemisesta on kulunut aikaa jo pari kolme vuotta, on tarpeellista kalkita runsaammin. Ainoastaan sillä saadaan maaperän happamuus saadaan kääntymään nurmikon kasvamiselle ihanteelliseen suuntaan.

Jussin blogi alkaa!

Jussi Petäjä on Berner Oy:n puutarhatuotteiden Category Manager. Jussi blogaa GreenCaren sivuilla ja ottaa mielellään ideoita ja palautetta kaikilta puutarhureilta.

Pian on taas taimikasvatuksen aika!

Kovasti saattaa harmittaa, jos pienestä siemenestä kasvaa vain hiipuva lupaus oman puutarhan sadosta. Miten varmistaisi sadon onnistumisen ja sen, että syyskesän sadonkorjuujuhlassa saisi nauttia ja jopa paukutella henkseleitä?

5 asiaa idättämisestä, jotka sinun pitää tietää!

Valitse kotisi kaapeista jokin laakea kulho ja Grobiootti Taimimultaa sekä idätettävät siemenet. Annostele muutaman sentin kerros multaa vadin pohjalle ja kylvä päälle vedessä liotetut siemenet. Peitä koko komeus muovikelmulla, johon painelet reikiä ilmankierron takaamiseksi. Valoa kylvös vaatii vasta, kun...

4 asiaa, mitkä sinun pitää tietää mukulakasveista!

Jo muutaman viikon esikasvattaminen edistää mukulakasvien kukintaa ulkona kuukauden verran. Voit istuttaa mukulat yksittäin istutusastioihin, esimerkiksi pohjasta rei'itettyihin maitopurkkeihin. Esikasvattamiseen sopiva multa on Grobiootti Taimimulta.

Kesäkurpitsan kasvatus – varma sato helposti

...kurpitsalle, istuta kurpitsa suoraan multasäkkiin. Kompostimullassa on hyviä orgaanisia ravinteita ja kompostia lannoitteeksi. Tee kylkiin muutama aukko, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Kurpitsakasvusto peittää säkin näkyvistä. GreenCare Puutarhamulta GreenCare Puutarhamulta...

5 asiaa pelargonin keväthoidosta!

Jos viime kesän pelargoni on kellarissa tallessa, aloita sen herättely huhtikuun puolivälissä. Istuta se Kesäkukkamultaan ja kArsi vanhoja oksia sopivasti, niin saat pistokkaita leikatuista versoista...

Tee-se-itse-multaa kompostoimalla!

Kompostoimalla saat itse tehtyä multaa sekoitettavaksi kasvimaan ja koristeistutusten kasvualustaan. Puutarhan orgaanisesta jätteestä saat kompostorissa nopeasti multaa Kompostieliksiiri Puutarha ja Bion avulla. Sekoittamalla jokaiseen uuteen jäte-erään Kompostieliksiiriä nopeutat kasvijätteen maatumista ja saat kompostistasi multaa 1-2 kuukaudessa.

Nurmikon hoito elo- ja syyskuussa

Hyvin lannoitetun nurmikon tunnistat elokuussa tasaisesta kasvusta ja väristä, joka on selkeästi nurmikonvihreä. Jos siirryt syysannokseen eli puolitat lannoitteen määrän liian aikaisin, väri alkaa haalistua melko nopeasti. Lisää silloin Nurmikon Kevät & Kesä Plussan määrää.